Onpas kiva että postikin muistaa muillakin lähetyksillä kuin laskuilla. Eilen tupsahti postista Anna Burda, jonka olen tilannut vuodeksi. Aluksi lehti oli kyllä ruotsinkielinen, mutta muuttui kesken kaiken saksankieliseksi. Samoin tuli, niisniis, viimeinen tilkkukirjasarjan kirja. 806442.jpg

Anna Burdan ohjeista sen verran että lehdessä oli saman tapainen kassi kuin uusimmassa Burdan patchwork lehdessä. Kassi oli vaan tällä kertaa koristeltu sydämien asemesta hauskolla kirjonnalla.

806440.jpg

Nyt sitten vaan odotan tilaamiani australialaisia tilkkulehtiä. Kohta pitää keksiä uusia säilytyspaikkoja kaikille lehdille tai alkaa myymään vanhemmasta päästä pois.

Aloitin eilen tekemään keittiöön uusia tuolinpäällisiä. koska alkuperäinen päällystekangas on vuosien saatossa likaantunut melkoisesti. Nuorimman rippijuhlat ovat hyvä kimmoke yrittää edes saada aikaan jotain kohennusta. Laitan kuvat sitten niistä kun olen saanut valmiiksi. Päätin laittaa ihan rimpsureunukset miesväen kiusaksi ja värit ovat sitten vaaleanpunaispainotteisia. (luin viime viikolla TIldas Hus kirjaa, ja päätin että oma kotinikin saisi näyttää vähän enemmän naistentalolta)

Kiva on myöskin huomata että blogiani luetaan. Kiitos kivoista kommenteista.