marraskuu ei ole koskaan ollut lempikuukauteni eikä siitä taida sellaista tulla. Inhoan pimeyttä jä märkää. Aamuisin on todella vaikeaa päästä sängystä ylös. Hankin muutama viikko sitten jopa kirkasvalolampun jotta saisin vähän piristystä, mutta nyt on sitten se hankaluus että en jaksa aina laittaa sitä päälle tai sitten vain käännän kylkeä & vedän peiton päälle. Lamppu on laitettu minulle sängyn viereen ja sen pitäisi toimia ajastimella. Onneksi tätä perhanan kuukautta on jäljellä vain yksi päivä.

Aamulla osui silmiini pannulappu, jonka tein kesälomalla Saksassa sillä aikaa kun perheen miehet olivat formulakisoissa ja me naiset jäätiin loikoilemaan auriinkoon. Aikani kuluksi ompelin käsin tämmöisen pienen työn.

1094561.jpg

Tiistaina oli taasen neuleklubin tapaaminen ja teimme siellä eläimellisiä silmukoita. Sain nyt vuoden ensimmäisen joululahjan tehtyä. Puna-valkoisen hiiren Rikulle. Tein tiistai-iltana testin että kiinnostaako otus ja heti kuullessaan sanan Otus , Riku heräsi koiranunestaan salamana katsomaan että missä niitä luuraa. Voi olla että jouluaattona otus saa kovaa kyytiä:)  kuva ei vaan ole kovin onnistunut.

1094564.jpg