Sunnuntaina sain valmiiksi viimeiset joululahjat tältä joululta. Viimeistelin veljentytölle tekemäni pipon ja kaulahuivin. Ja juuri ajoissa, noin puoli tuntia ennenkuin he tulivat visiitille. Veljentyttöni ihastui tekemääni pipoon, vaikkei se ollutkaan mikään prinsessa-sellainen vaan ihan peruspipo veikeillä väreillä. Onlinen itseraidottuva lanka, jossa oli keltaista, vaaleanpunaista, vaal vihreää, ripaus tummempaa pinkkiä ja sinistä. Harmikseni en muistanut ottaa kuvaa niistä ennen pakettiin laittoa.

Tuo quilt a long luo kyllä paineita. Nyt on julkaistu 8s blokki ja minulla on vasta 4 tehtynä. Tulee kiire viikonloppu, jos yritän saada edes pari blokkia eteenpäin. Vuorokaudessa pitäisi olla enemmän tunteja, jotta ehtis kaiken tehdä mitä suunnittelee.