Juhlistin lauantaina kaunista kesäpäivää menemällä Porvooseen puolisoni kanssa. Yritin kyllä varoittaa että saatan käydä aika monessa pikkuputiikissa, sillä minuun on iskenyt pieni sisustuskuume. Jotenkin ne hurmaavat pikkuputiikit ovat vaan niin vastuttamattomia ja samalla reissulla löysin yhden hyvän kangaskaupankin ( ei tosin "vanhan kaupungin" alueelta vaan teollisuusalueelta). Kolusin lähes kaikki läpi. Tässä vähän näitä ostoksia. Nuo ruusuiset kankaat ovat vahakankaita, joista aion ommella pussukoita. Kaikki vanhat kaupasta hankkimani aikavat olla loppuunkuluneita. Muut kankaat ovat sisustuskankaita, saapas nyt nähdä mihin päätyvät. Minun pitäisi ensin ommella muutama kesämekko ja silkkipusero ennenkuin koit syövät upeat silkit, jotka puolisoni kuuliaisesti toi minulle kiinasta aiemmin keväällä.
1633941.jpg

Lisäksi vaihdoin ovikranssimme koristeet vähän kesäisemmiksi, kun puolukan lehdet viime syksyltä olivat jo kuolleet ja mustuneet aikapäiviä sitten. Ompelin nämä ruusut yhden norjalaisen kirjan ohjeen mukaan, mutta en löytänyt ohjeen mukaista ohutta vanua, vaan paksua ja niinpä näistä ruusuista tuli sitten vähän suuria. Näkyvätpähän pitkälle :) Kranssin nauha on Porvoon ostosreissun satoa. Ruusut ovat siis tehty 50*13 cm pitkistä suorakaitaleista, jotka ovat ensin ommeltu oikeat puolet vastakkain ja jätetty kääntöaukko, joka on käsin suljettu ja lopuksi kaksinkertaisella langalla tehty "rypytys".
1633958.jpg